Kaksi vuotta sitten luentosalissa istui tyttö, joka ei ollut aloittamassa haluamansa alan opintoja. Ylimielisenä hän ajatteli että on täällä nyt tämän vuoden pakon edessä, ensi vuonna sitten opiskelemassa haluamaansa alaa. Hän uskoi olevansa niin paljon muita salissa istuvia nuoria fiksumpi.
Tänään samassa salissa istui sama tyttö kuuntelemassa samaa luennoitsijaa ja samoja esityksiä. Tänäänkään hän ei tuntenut kuuluvansa joukkoon. Syy vain oli eri. Hän hymyili itsekseen vierustoverin puheille siitä kuinka tämä aikoo opiskella täällä vain tämän vuoden, ensi vuonna hakee uudestaan haluamalleen alalle. Lykkyä tykö, tyttö ajatteli. Ja tarkoitti sitä, sillä hän tiesi miten vaikeaa on aloittaa opiskelu tuolla asenteella.
Ulkopuolisten silmissä tyttö näytti rauhalliselta. Kuten yleensä aina. Sisällä hänen päässään ajatukset olivat kuitenkin sitä tuttua kaaosta. Hän ei ollut nukkunut edellisyönä kuin pari tuntia, vaikka oli ottanut nukahtamislääkkeensä, ja vaikkei hän tuntenut oloaan jännittyneeksi. Luennon päätyttyä hän keräsi rohkeutensa ja meni juttelemaan luennoitsijan kanssa.
“Hyvä alku tällekin lukukaudelle”, hän mietti alkaessaan selvittää mitä tekisi poissaolojensa kanssa. Kylläpä se tuleva sairaalakäynti oli sattunut huonoimmalle mahdolliselle ajankohdalle. Luennoitsija oli kuitenkin ymmärtäväinen, ja asia saatiin selvitettyä. Seuraavaksi tyttö suuntasi opinnonohjaajan luo selvittämään muiden kurssien tulevia poissaoloja. Onneksi tämäkin sujui hyvin, ja jotain apua oli sentään siitä että oli käynyt saman kurssin alun silloin pari vuotta sitten. Opinnonohjaaja muisti tytön, mikä ei ehkä ollut yllättävää. Onhan tyttö kaikessa omaperäisyydessään vaikeasti unohdettavissa.
Selvitettyään asiansa tyttö hyppelehti onnellisena ulos ovesta ja juoksi iloisena kohti bussipysäkkiä, unohtaen jälleen kerran ettei tuollainen pomppiminen ja kiirehtiminen ole sopivaa käytöstä aikuiselle ihmiselle. Onni ei tänään hylännyt tyttöä ja kiirehtiminen kannatti, hän ehti juuri sopivasti bussiin. Näin hän selvisi päivästä jota oli odottanut keväästä lähtien, ja löysi takaisin kotinsa turvaan.
Jännitys, jota tyttö ei tiedostanut mutta joka silti oli läsnä, oli ollut turhaa.
